Hyvää huomenta maapallo ja kaikki sen kansalaiset. Täällä minä pirtsakkana pimatsuna istun toimistolla ja katselen ihmisten hiljaista ja kärttyistä sisään soljumista. En ole näemmä ainut ketä ei ymmärrä tätä sunnuntai-sorvaamista. Parisuhdeistunnot on sitten pidetty ja pitää vaan sanoa että kylläpä oli kivaa. Pieni peikko sisälläni muistuttaa siitä kuinka aina riidan sopimisen jälkeen on hiukan aikaa kivaa ja sitten ruljanssi käynnistyy taas. Enpä tiedä. Joka tapauksessa aivan ykkösviikonloppu ja siitä lähtien on kaikki ollut eriskummallisen nastaa. Hotelli jonka olimme varanneet oli tapaus erikseen. Viime keikalla olimme kalliissa hotellissa ja tällä kertaa ajattelin että kokeillaanpa sitä halvinta vaihtoehtoa. Paikka oli pullollaan venäläisiä turisteja ja sitten niitä ihan hirveimmästä päästä olevia. White toxic expend. Itseasiassa pakko myöntää että paikalla oli myös suomalaisia turisteja. Kyltit olivat venäjäksi ja englanniksi ja kaikki hotellissa työskentelevät todella perseeseen ammutun oloisia [no wonder]. Sisään päästyämme päätimme ottaa nauttia tervetuliaisdrinksut ja baarissa gin tonicia tilatessani baarimikko kysyy ensimmäisenä “ai tupla vai?”. Ajattelin ensin että jaahas olenko niin spurgun näköinen jo että baarimikotkin huomaa mutta onneksi ei luulivat vaan venäläiseksi. Seuraavan tunnin pohdinkin kumpi olettamuksista olisi loukkaavampi. Jotenkin minulla tuli siitä hotellista partiolaisleiri mieleen. Ruoka tarjoiltiin muovilautasilta pihviveitsenä oli sellainen muovinen perunankuorimisveitsi ja alkupaloiksi tarkoitettu leipä oli vakuumipakattua. Viinipullon sijasta voisit tilata joko lasillisen taikka tölkillisen viiniä [joka mausta päätellen oli ollut noin kuusi kuukautta avonaisena]. Tilasimme kumpikin erillaisen annoksen mutta loppujen lopuksi samaa mössöähän sieltä kyökin puolelta saapui ainoastaan eri kastikkeilla. Onneksi hyvässä seurassa ja hyvällä mielellä ei jaksa alkaa ressata turhan paljon tällaisista pienistä. Niin että ei tässä sitten mitään bänksejä tullutkaan. Taikka hajurakoa. Päin vastoin liihottelen taas kerran kaksi metriä maanpinnan yläpuolella. Puhuttua tuli taas niin paljon että vieläkin leukaperät on kipeinä. On se vaan kumma että näemmä miesten kanssa tarvii aina ensin saada megakriisi käsille ennenkuin suu aukeaa ja kerrotaan mitä oikeasti ajatellaan. Miksei niitä asioita voi ratkaista helpommin? Ja miten miehet voivat ymmärtää meitä naisia niin väärin? Pistimme sitten kaikki ärsytykset ja ymmärtämättömyydet peliin ja kyllä naurattaa vieläkin miten toinen on voinut tulkita asioita niin päin puuta. Ja minä kun kuvittelin olevani avoin kirja.. ymf. Toivottavasti tätä iloa jatkuu vielä hiukan aikaa ennustelen nimittäin että parin viikon päästä on taas pilviä taivaanrannassa. Vanhempani saapuvat tänne jouluksi kyläilemään ja tietenkin eteen osuu kysymys esitelläkkö mies vanhemmille vai ei? Periaatteessa en haluaisi alkaa vääntämään sitä saraa vielä vanhempani ottavat kuitenkin taas tilanteen tyylillä ”se on varmasti vakavaa kääks” ja en kestä sitä saakelin pohdintaa ja analysointia (taikka edes pienen pientä negatiivista povausta). Tosiasiahan on se että minähän en tule koskaan löytämään sellaista miestä kenet isäni hyväksyisi (tai no jos tunnette jonkin lääkärin taikka tuomarin kenellä on aatelisverta ja pankkitilillä miljoonia ja ketä osaa ja haluaa käyttää moottorisahaa korjata ihan minkä aparaatin vain ja ketä myös ymmärtää heti kuinka mahtava ja ennenkaikkea kätevä minun isukkini on niin pistäkääpä pika pikaa viestiä). Ja kuten arvattavaa seukkaan juuri sellaisen traditionaalisia perhearvoja kunnioittavan miehen kanssa ketä kokee kunnianloukkauksena sen etten esittelisi häntä perheelleni. Huoh. Ymmärrän hyvin että vanhempani toivovat vain parasta minulle ja varsinkin ihmisenä ketä jakelee neuvoja enemmän kuin mielellään muille tiedän että perusajatus on aivan järkeenkäypä ainoastaan.. luulevatko ne oikeasti etten kykene yhteenkään järkevään ratkaisuun itse? Jos samoja mittakaavoja oltaisiin käytetty silloin kun he tapasivat minua ei olisi edes olemassa. Asia ei aina mene minulla pollaan sillä yleisesti ottaen vanhempani ovat erittäin rentoja ja hauskoja tyyppejä ainoastaan tällä suhdesaralla on skarppaamisen varaa. Töistä vielä sen verran että odotan kuin kuuta nousevaa että tämä vuosi loppuisi. Viidestäsadasta allekirjoitetusta sopimuksesta uupuu vielä melkein sata mikä tarkoittaa sitä että toimistolla ei olisi parempi istua. Olen ajanut viimeisen kuuden kuukauden aikana vaatimattomat 14,000 kilometriä (ja se tällä pienellä hiekkapläprocessä!) ja rampannut kieli vyön alla mitä kamalimmissa läävissä. Bonuskeskustelut häämöttävät edessä ja yritän saada itseäni asennoitumaan linjalle ”pidä pintasi ja ole kova”. Työkaverini ja pomoni ovat lusmuilleet viime kuukaudet ja mielestäni kaikki vastuu ja yrittäminen on ollut minun harteillani. Elikkä kun sitä kakkua aletaan jakaa syntyy hirveä härdelli ellei tämä daami saa leijonanosaa. Ilmoittelen sitten parin viikon päästä kuinka martsana täällä ollaan kilari-itkuja vääntämässä. Menenkin tästä silittämään kauluspaitoja voiko kamalampaa sunnuntai-iltaa ollakkaan. Pitäsiköhän leipoa vielä käpykakku tätä marttaoloa kohentamaan?
Forex Groups - Tips on Trading
Related article:
http://blancan-murinaa.blogspot.com/2007/11/dr-phil-rapo.html
comments | Add comment | Report as Spam
|
