Tovelle jouduttiin vaihtamaan ruokamerkkiä toistamiseen pienen ajan sisällä mikä tuntuu sapettavan sitä oikein huolella. Alunperin vaihtamisen syy oli ettei vanhaa ruokaa enää tilata. Molempien uusien ruokien äärellä on näytetty pitkää naamaa syljeksitty nappulat pitkin lattioita ja ruokailtu mielenosoituksellisesti maaaahdollllisimman hitaasti papana kerrallaan. Tove on vielä nuori ja solakka eikä sen tarvitsisi laihtua yhtään joten olen yrittänyt kaikki mahdolliset huijaukset kädestä ruokkimista lukuunottamatta tuloksetta. Kenraali puolestaan ikänsä ja kokonsa takia siirrettii hieman kevyemmälle ruokavaliolle, mutta ovela lurjus tietää että Tove jättää kuppiinsa lähes puolet annoksestaan ja mikäli en huomaa olla tarkkana. Toven hyljeksimä ravinto päätyy kyllä parempiin suihin. Tove puolestaan keksi eilen etten ollutkaan painanut Kenraalin ruokatynnyrin kantta kunnolla kiinni vaan olin jättänyt sen "huulille". Näppäränä koirana se ujutti kuonollaan kantta sivummalle ja naposteli tyytyväisenä "kevytruokaa" suoraan tynnyristä. Tykäävät siis uusista ruuista ristiin ongelma vain on etten desireään tapauksessa voi antaa Xerelle Sport-ruokaa ja Tove ei todellakaan saa kaunista massaansa takaisin kevytravinnolla. Pitää vissiin taas virittää niille joku juttu. hitto että mielikuvitus tuntuu välillä loppuvan itseltäkin.
Viime päivinä olen ehtinyt olemaan koirien kanssa harmittavan vähän kun muut harrastukset on ajaneet edelle. Viime viikkoon tuli lopulta kyllä kolme treenivapaata päivää mutta niistä kaksi käytin Casa-Marian kimpussa. Yläkerran aula sai kaksi vuodetuolia jotka vierekkäin muodostavat sohvan jossa mahtuu vähän useampikin katselemaan telkkaria ja Tove tuulettelemaan napaansa öisin. Vaatehuoneeseen jonka läpi mennään vessaan laitoin verhot eristämään vaatetangon itse tilasta. Keittiöön tuli muutama uusi säilytyspurkki ihan pakonkin sanelemana. Ostin nimittäin koirille uusia lohen makuisia ja hajuisia makupaloja jotka tosiaan tuoksuu vahvasti kalalle joten ilmatiiviit purkit oli tarpeen. Pari päivää sitten meni paikkoja järjestellessä ja siivotessa. Kelit on suosineet moottoripyörällä liikkumista ja aina kun vaan on mahdollista niin ajamaan pitää päästä. Tällä viikolla ollaan tultu Hiace-miehen kanssa pyörällä töihin vaikka aamuisin on ollut melko koleaa sillä seurauksella että Hiace-mies tuossa valitteli kurkkukipua toivotaan nyt kuitenkin ettei tule kunnolla kipeäksi taas. Työmatkat tehdään yhdellä pyörällä kaksi päällä minä kyytiläisenä. Kaatumisen jälkeen moottoritielle meneminen tuntuu ylitsepääsemättömän pelottavalta vaikka todellisuudessa pyörän saa helpoiten kaatumaan nimenomaan hiljaisessa vauhdissa. Ei auta kuin yrittää psyykata itsensä menemään sinne motarille.
Forex Groups - Tips on Trading
Related article:
http://riamiettinen1968.spaces.live.com/Blog/cns!36B9FA85CFB09628!234.entry
comments | Add comment | Report as Spam
|